Sentei

Konnichiwa!

Terveiset taas täältä Japanista! 

Olen tottunut jo ympärilläni viliseviin kanji-merkkeihin ja japanilaiseen ystävälliseen kansaan, joten tuntuu haikealta ja hieman vaikealta, että kohta täytyy totutella taas Suomen kulttuuriin, mutta se ottaa vain oman aikansa. Kyllä täällä maailmalla ymmärtää myös, kuinka hyvä maa Suomi loppujen lopuksi on. Kaikissa kulttuureissa ja yhteiskunnissa on niin paljon hyvää ja niin paljon myös parantamisen varaa monilla eri osa-alueilla. 

Pahoittelen, että edellisestä blogipostauksesta on kulunut aikaa. Töissä on ollut hyvin kiireistä, sillä yksi vakituisista työntekijöistämme on sairaslomalla. Sen tähden olen nyt auttanut paljon Kiitos-ravintolassa Jurinin sijaan. Olemme pyörittäneet lounasta viidellä tai kuudella työntekijällä, kun normaalisti meitä on seitsemän. Olen ollut kiitollinen, että olen työskennellyt hyvin opettavaisessa Helsinki-Vantaan lentokentän Hilton-hotellissa, sillä siellä oppi monien muiden asioiden lisäksi työskentelemään kiireessä ja asiakkaiden paljoudessa. Illallisaikaan Kiitoksessa on mukavan tunnelmallista ja välillä on isompia pöytävarauksia, kun taas välillä muutama asiakas istuu baaritiskillä kysellen paljon Suomesta. :)

Sain myös arvioni Kiitoksesta ja Jurinista ja voin kertoa olevani hyvin onnellinen. ^^ Kun seuraavan kerran palaan Japaniin, niin minulla on ainakin kaksi työpaikkaa. 

Tänään olen taas kokenut muutamaan otteeseen syviä hämmennyksen hetkiä täällä Japanin maassa:

1. Kun lounaan ensimmäiset asiakkaat, kaksi nuorta japanilaismiestä, istuivat pöytään, menin viemään heille tavalliseen tapaan vesilasit, kunnes toinen heistä katsoi nimikylttiäni, jossa lukee "Kaisla Suomesta" ja tokaisi: "Ai, sä olet suomalainen." Hieraisin miltei silmiä ja katsoin vielä kerran, että oliko se juuri tämä japanilainen henkilö, joka puhui normaalia suomenkieltä. Hän oli ollut seitsemän vuotta sitten vaihdossa Tampereella ja puhui EDELLEEN miltei täydellisesti suomea ja ymmärsi kaiken, mitä hänelle sanoin. Se oli niin hämmentävä hetki, että tuntui, etten enää itse osannut suomea tai tiennyt, mitä olisi pitänyt hänelle sanoa, sillä olen tottunut, että puhun täällä japanilaisille kaiken, mitä osaan japaniksi takellella. :D

2. Pariskunta oli syömässä Kiitoksessa ja yht'äkkiä kesken ruokailun mies lähti pois ravintolasta, kunnes saapui hetken päästä kädessään suuri kukkakimppu heilalleen ja niin he jatkoivat ruokailua.

3. Kuivailin aterimia töissä ja havahduin ravintolassa vallitsevaan syvään hiljaisuuteen. Mitään erityistä ei siis tapahtunut, mutta tajusin ravintolassa olevan noin 15 ihmistä asiakkaat ja työntekijät mukaan lukien, mutta kuivaamieni veitsien vaimea helinä, stereoista soiva amerikkalainen iloinen pop-musiikki ja liesituulettimen humina olivat miltei ainoat äänet, jotka koko ravintolassa kuuluivat. Kukaan ei puhunut mitään, vaikka pöydissä istui yksittäisten asiakkaiden lisäksi kahden hengen seurueita ja jos puhuikin, niin se tapahtui niin hiljaa, ettei se minun korviini kantautunut, vaikka seisoin ravintolan keskiosassa.

4. Istuskelimme Jennin kanssa asuintaloni ulkopuolella ja naapuritalon vanha mies tuli puhelemaan mukavia. Hän lähti pois, mutta saapui vähän ajan päästä kaksi juoma-automaatista ostettua kylmää tölkkikahvia kourassaan. Japanilaiset arvostavat lahjan antamisen elettä.

Saman tapainen tilanne tapahtui tässä yhtenä päivänä, kun kävelin pienessä sateen tihkutuksessa kadulla ja eräs rouva välttämättä halusi antaa sateenvarjonsa minulle. Yritin kovasti selittää, että kiitos vain paljon, mutta selviän kyllä ilmankin sateenvarjoa. Hän vain päättäväisesti asetti varjon hymyillen kouraani ja lähti ylittämään tietä jättäen minut seisomaan hölmistyneenä siihen tien toiselle puolelle. 

Tosiaan, oli minulla jo etukäteenkin päätetty aihe tälle postaukselle: yksi matkani hienoimmista ja opettavaisimmista kokemuksista oli päästä tarjoilemaan Senteihin. Sentei on moni kerroksinen ikään kuin kokous- ja tilausravintola, jossa on eri kokoisia ja näköisiä japanilaistyyppisiä ravintolasaleja ja teeseremoniahuoneita 3-70 henkilölle. Saimme tilaisuuden myös itse osallistua teeseremoniaan.

Teeseremoniahuoneemme sisääntulokäytävä.

Teeseremoniasta ei saanut ottaa kuvia, minkä ymmärrän hyvin, sillä se ei olisi ollut yhtä rentouttava ja miellyttävä kokemus, jos siellä kaikki olisivat olleet kamerat kourassa.

Kaikista saleista on joko näkymä puutarhaan tai vaihtoehtoisesti niiden sisääntulokäytävässä tai yhdessä osassa huonetta on pieni kivipuutarha tai muu sellainen. 

Hyvin tärkeä osa ruokailu- tai teeseremoniasalia on kukka-asetelma. 

Edit 18.7.2023. Tämä kyseinen blogipostaus jäi aikoinaan kesken kiireisten työharjoittelupäivien vuoksi. Lukijan toiveesta julkaisen tämän keskeneräisen postauksen. Alla on vielä lisää kuvia Sentein päivistä siihen tutustumisen ja työskentelyn merkeissä. Merkittävin kokemus oli perinteisessä kimonossa tarjoilu asiakkaille perinteisissä tatami-mattoisissa tee- ja kokoushuoneissa. 

Uutta ja ihmeellistä

Hyvää iltaa hyvät lukijat!

Nyt, kun wi-fini on suotuisa ja muutenkin sadepäivän kunniaksi aloin kirjoittamaan Teille.

Japanin maa tuntuu päivä päivältä mielenkiintoisemmalta. Mitä enemmän täällä näkee ja kokee asioita, sitä enemmän olen äimän käkenä tästä saarivaltiosta, sen ihmisistä, kulttuurista ja tavoista. 

Viimeisin esimerkki siitä on viime yö, jonka vietin kylpylässä. Minulla ei luonnollisestikaan ole siitä kuvia, mutta kerron vähän eilisen tapahtumista. 

Tutustuin irkkupubissa japanilaiseen naiseen ja juttelimme siinä niitä näitä. Hän oli erittäin kiinnostunut suomalaisesta saunasta, ja kerroin myös avannosta, joka oli hänelle uusi asia. Hän kertoi olevansa hieroja. 

Lopulta hän sanoi, että voimme mennä hänen työpaikalleen ja hän voi esitellä sen minulle. Niin me sitten kävelimme erääseen kylpylään ja hän esitteli minulle paikat. Tämä kyseinen onsen eli kylpylä on japanilaistyyppinen, mutta hieman modernimpi kuin missä ennen olen käynyt. Kuuma-altaassa on poreita ja todella kuumaa vettä, kylmäallas sijaitsee taivasalla kattoterassilla ja jalkakylvyn aikana saa katsella animea pienestä tabletin kokoisesta televisiosta. Asiakkaan käytettävissä on pesuaineita, rasvoja yms. sekä pesusienet, hammasharjat, rajaton määrä pyyhteitä ja kylpytakit. Kylpylässä on neljä erilaista saunaa: aroma sauna, suolasauna, 75 asteinen sauna ja FINNISH SAUNA! Suomalaisen saunan lämpötila on 95 astetta ja tuntuihan se tujulta pitkästä aikaa. Oven ulkopuolella lukee Löyly Time 11:00-22:00 (tosin sauna oli päällä, vaikka menin sinne tuon ajan ulkopuolella ja siellä oli televisio, mutta löylyä ei saa japanilaisessa kylpylässä itse heittää).

Tämä LadySpa sijaitsee talon yhdessä kerroksessa. Muissa kerroksissa on miehille samanlainen kylpylä, ravintola, kapselihotelli, hienompi hotelli ja hienompi kylpylä.

LadySpassa saa halutessaan viettää 20 tuntia 2,700 jenin eli noin 23 euron sisäänpääsymaksun hinnalla, mikä tarkoittaa sitä, että naiset nukkuvat yön laverilla kylpytakit ja fleece päällä. Saavuttuamme kylpylään ja ystäväni esiteltyä paikat, hän kehoitti minua pitämään hauskaa ja meni itse nukkumaan, sillä hänen täytyi aamulla herätä töihin. Selvittyäni syvästä hämmennyksestä kaiken tapahtuneen johdosta ajattelin ottaa kaiken ilon irti kylpylän tarjonnasta. Kun olin putipuhdas ja rentoutunut, käperryin muiden naisten tavoin nukkumaan tatamimaton tapaiselle alustalle. Kun heräsin, kävin aamukylvyssä ja ajattelin olevani valmis. Menin kiittelemään alakertaan ystävääni kaikesta ja hän kysyi, miksi olen alhaalla ja minulla on kuivat hiukset. Olenko lähdossä? Hän sanoi uudelleen, että saan olla siellä 20 tuntia, mitä en ollut aikaisemmin uskonut ymmärtäneeni oikein. Hänen kehoituksestaan lampsin sitten takaisin lillumaan porealtaaseen ja kerroin hänelle, että jos hän ikinä tulee Suomeen, hän saa asua luonani. 

Toinen suuri tapahtuma viimeaikoina on ollut se, että olen aloittanut uudessa työharjoittelupaikassa Kiitoksen ohessa. Jyurin on yksityinen yakiniku-ravintola, jonka tarjonta keskittyy hyvin laadukkaaseen japanilaiseen lihaan. 

Pihvit ovat ohuiksi leikattuja lihasuikaleita eläinten eri osista. Sisäelimet ovat Japanissa suurta ja kallista herkkua. Maksaa syödään täällä jopa raakana. Tavallisesti kuitenkin käytetään lihojen, sisäelinten ja kasvisten paistamiseen asiakkaan pöydän keskellä sijaitsevaa paistolevyä, jossa asiakas saa itse paistaa tilaamansa annokset. 

Jyurinin omistaa Master ja Mama, jotka ovat hyvin kärsivällisiä, mutta vaativia opettajia. Olen vasta tehnyt kaksi vuoroa tässä asiakasystävällisen ilmapiirin omaavassa ravintolassa, mutta tiedän, että tulen oppimaan siellä todella paljon niin asiakaspalvelusta, japanilaisista tavoista ja kulttuurista sekä japaninkieltä. Jyurinissa on todella tarkkaa, että käytät kohteliainta keigo-sanastoa, saatat asiakkaat ulko-ovelle, tarjoilet tuottamalla mahdollisimman vähän häiriötä asiakkaille, mutta juttelet heille aina, kun he haluavat keskustella kanssasi. Tarjoillessa on tärkeää olla smooth ja välttää ylimääräistä ääntä, kuten asitoiden kilinää. 

Kengät on tärkeä jättää aina menosuuntaan, kun ne ottaa pois esimerkiksi tarjoillessa polvi-istunnassa. Joka päivä siivotaan ravintolan edustan lisäksi myös naapureiden katupihat, jotta pidetään yllä hyviä naapurisuhteita, eikä olla niin itsekkäitä, että siivottaisiin vain oman ravintolan edusta. Sen jälkeen pullosta kaadetaan kylmää vettä ravintolan edustalle, jotta se tuo viileitä tuulahduksia asiakkaiden mukana sisään ja estää pahoja henkiä tulemasta ravintolaan. 

Juyrinin asiakaskunta koostuu paljolti kanta-asiakkaista. Vaikka se ei sijaitse lähellä mitään keskustaa, on siellä välillä hyvin täyttä, mikä ei ole ihme, sillä Masterin ja Maman luoma ilmapiiri sekä laadukas ruoka kutsuvat ihmisiä lihalautasten ääreen. Mama tarjoilee ja Master kokkaa. Mama on itseoppinut tarjoilija, joka on ottanut työnsä hyvin tosissaan. Häneltä tulen varmasti oppimaan kaiken, mitä pystyn omaksumaan japanilaisesta tarjoilusta. Maman ja Masterin elämäntyylissä pidän hyvin paljon siitä, että he kohtaavat asiakkaansa ja muutkin ihmiset yksilöinä. He huomioivat jokaisen, joka tulee ravintolan ovesta sisään ja tervehtivät myös esimerkiksi kadulla kulkevia koululaisia nimeltä aina tilaisuuden tullen. 

Japanissa tarjoilijan tai baarimikon työ voi myös sisältää asiakkaiden viihdyttämistä. Joissakin paikoissa he musisoivat asiakkaille, istuvat heidän pöydissään rupatellen ja tarjoavat sekä sekoittavat lisää juotavaa. Tietysti etiketti on aina oltava tietynlainen. Jos asiakas tarjoaa sinulle juotavaa, et voi kieltäytyä siitä, mutta kaikesta huolimatta sinun on sen jälkeen tehtävä töitä. Jyurinissa pääsimme Katin kanssa viihdyttämään asiakkaita ja he halusivat tarjota meille myös juotavaa. Istuimme heidän pöydässään ja toimme heille aina, mitä he halusivat ja sitten taas istuimme ja hymyilimme ja juttelimme. Tällaista voi tapahtua työaikana Japanissa, mutta ei Suomessa. 

Kuitenkin minun täytyy olla koko ajan kieli keskellä suuta ja keskittyä todella paljon Jyurinissa tarjoilemisen aikana, sillä jokainen virhe on pahasta, eikä niitä anneta täällä niin helposti anteeksi kuin Suomessa, niin asiakkaiden kuin työnantajien puolelta. Vaikka virheitä ei aina voi täysin välttää, varsinkaan vieraassa kulttuurissa, on ajateltava, että niiden kautta oppii parhaiten, ja jos keskittyy, ei samoja virheitä enää toistamiseen tee. Tärkeintä on yrittää parhaansa ja keskittyä sekä antaa itselleen anteeksi, vaikkeivät muut anteeksi antaisikaan, mistä ei myöskään tarvitse katkeroitua, vaan ymmärtää, että tässä kulttuurissa ajatellaan eri tavalla ja erilaisista lähtökohdista. 

Välillä tuntuu, että Japanissa tekee kaiken väärin, mutta ikinä ei saa lannistua eikä vaipua itsesääliin tai antaa periksi. Japanilaisten hyvin paljon käyttämä fraasi on kampatte kudasai. Kampatte tarkoittaa taistele, kudasai ole hyvä. TAISTELE OLE HYVÄ! Se on ikään kuin kannustuskehoitus, joka aluksi ärsytti, mutta nykyään se antaa lisää voimaa ja estää lannistumasta. Kun kuulen nuo sanat, minusta tuntuu hyvältä, sillä tuo toinen ihminen haluaa minun voittavan taistoni. Kaikilla meillä on joka hetki omat taistelumme ja haasteemme. Olen itsekin alkanut käyttämään tuota sanontaa aina, kun haluan rohkaista ja auttaa muita jaksamaan.

On ollut hyvin mielenkiintoista huomata, että asiakas Japanissa saa käyttäytyä haluamallaan tavalla, olla niin humalassa kuin haluaa, rikkoa laseja ja tehdä mitä vain, eikä häntä koskaan "heitetä ulos", sillä hän on asiakas eli puolijumala. Ei ole ihme, että Japania kutsutaan asiakaspalvelun luvatuksi maaksi. Sen huomaa joka kerta, kun menee esimerkiksi ruokakauppaan. Myyjien tervetulotoivotusten, kohteliaisuuksien, rahojen ääneen laskemisen, kiitosten, kumarrusten ja ostosten kassiin pakkaamisen jälkeen tuntuu siltä, että suomalainen kaupan kassa ei ansaitse palkkaansa. (Vaikka ei se ole totta. Tässäkin on vain kulttuurinen ero.)

Olen tutustunut muutamiin paikallisiin ihmisiin täällä, niin japanilaisiin kuin Japanissa asuviin ulkomaalaisiinkin. Tässä korealaista ruokaa korealaisen kaverin kanssa, johon tutustuin, kun astelin sisään korealaiseen kirkkoon. 

Tässä on hyvin tyypillinen japanilainen ateria. Tällaisen voi tilata mm. kolikkoautomaattiravintolasta, jossa on kuintenkin töissä tarjoilijoita, mutta he eivät ota tilauksia suullisesti vastaan. Syötät rahan eteisessä sijaitsevaan automaattiin, valitset haluamasi annoksen kuvista, annat saamasi paperilapun tarjoilijalle, joka ohjaa sinut pöytään. Tarjoilija tuo annoksen pöytään ja sanot itadakimasu ja pistelet hyvällä ruokahalulla poskeen. Tämä ateriakokonaisuus maksoi noin 800 jeniä eli noin 7€ ja sisältää itse pääruoan (friteerattu possun pihvi, kananmuna, perunoita), miso-keiton, etikkavihanneksia, tofun ja riisiä. 

Hyvin osakalaisia ruokia ovat takoyaki (kuvassa) ja okonomiyaki. Okonomiyakista laitoinkin kuvan aiemmassa postauksessa, mutta tässä näette takoyakin. Palluroiden eli taikinan sisälle laitetaan mustekalan paloja, kuten kuvan henkilö on juuri kuvanottohetkellä laittamassa, riisimuron näköisiä rakeita ja purjosipulin tapaista sipulia. Sitten palloja tökitään ja käännellään siihen tarkoitetuilla metallitikuilla ja lopulta ne ovat valmiita ja tarjoillaan majoneesin ja takoyakikastikkeen sekä kalahiutaleiden kera. 

Osakan linna sijaitsee lähellä asuntoamme. 

Sitä ympäröivissä puostoissa voi nähdä paljon muitakin mielenkiintoisia nähtävyyksiä, kuten chihuja, joilla on farkut, laukut ja arskat... (Noita koiria oli muutes yhteensä kymmenen ja heidän omistajansa työnsivät Heidän Ylhäisyyksiään koirille tarkoitetuissa rattaissa, kuten täällä on joskus tapana.)

Puujaloilla kävelevä apina.

Länsimaalainen, joka kantaa 12kg mangalähetystä postitettavaksi Suomeen.

Saimme myös oivallisen tilaisuuden päästä oppimaan japanilaisen kotiruoan sekä bentoo-eväsboksien tekemisen saloja.

Riisiä piti jäähdyttää viuhkoilla samalla, kun ihana obaasan (isoäiti) sekoitti riisiä ristiin rastiin, jottei siihen tue paakkuja.

Tässä kaikki me suomalaiset onnellisina. :)

Jenni ja minä hääpuvuissa. (En saanut isompaa kuvaa ladattua tähän hätään, mutta sen on Facebookissa.)

Tässä esimerkkejä valmiista bentoo-eväsbokseista: kauniisti ja luovasti aseteltuina mm. babybamboo-rullia, minitomaatteja, nakkeja, kinkkua, porkkanaa, salaattia, munakasta, makisusheja, inarisusheja, lohta ja riisipalloja. :P Saatiin vielä omaks eväsboksit ja muitakin lahjoja ja temppelin väki oli ihan yhtä innoissaan kuin mekin, kun saivat opettaa meille ruoanlaiton saloja ja pitää meitä vieraina. Olen niin kiitollinen näistä kaikista ihmisistä ja kokemuksista, mitä meille suodaan! ^^

Loppukevennyksenä mun strutsin jalat purikurassa. :D 

Kuvassa myös Jennin ja mun kaveri Momoka. <3

Kaikkea hyvää kaikille sinne kylmään Suomeen!

- Kake :)