torstai 9. huhtikuuta 2015

Ensimmäinen viikko Osakassa

Perus koulubussi
Matkasin Osakaan ti 31.3. Siitä alkoi hyvin tapahtumarikas viikko.


Juna-asemalle minua vastaan tullut ystävällinen henkilö vei minut Kiitos-ravintolan omistavan firman toimistotiloihin, jossa minua odotti Suomesta samana päivänä saapunut kouluni kokkiopettaja sekä matkaani Japanin päässä organisoinut yhteyshenkilöni, joka vei meidän heti syömään okonomiyakia. (<-- Olipas pitkä ja virallisen kuuloinen lause. :D)

Okonomiyaki on hyvin Osakalainen ruoka. Se muistuttaa pannukakkua, johon usein sekoitetaan mereneläviä tai lihaa. Tarjoillaan myös mahdollisesti nuudelin kanssa. Paistolevy on ruokapöydän keskellä.

Lounaan jälkeen pääsin kämppääni, joka on tuo hassun muotoinen talo tuossa leikkipuiston vieressä. Söpö.


 
Kotikatu



Tämä kämppä on n. 10 neliön boxi, johon on sisällytetty kaikki mukavuudet: TV, riisinkeitin, jossa on kello, vedenkeitin, induktiolisei, parveke, vaatekomero, ovipuhelin, oma vessa, jossa myös kylpyamme, pesukone, jääkaappi ja pakastin, wifi, DVD-soitin, mikro, ilmalämpöpumppu, hiustenkuivain, jatkojohto, imuri sekä lisäksi täällä oli valmiina shampoota yms, nenäliinoja, pyykinpesuainetta, ilmanraikastin, pesusieni, pyyhkeet, lakanat ja muki. Vuokra tietysti sijainnin takia on hintava, mutta kyllä täällä kelpaa asustella! Olin esim. varautunut pesemään pyykit käsin lavuaarissa ja yllätyin, että täällä oli netti! Olen kuullut, että japanilaisesta vuokra-asunnosta saattaa löytyä vain hana keittiöstä, eikä jääkaapeista tai muista hömpötyksistä ole tietoakaan. Olen siis hyvin onnellinen tilanteeseeni. Kaiken kukkuraksi täältä kestää työpaikalleni vain 15min jalan tai yhden pysäkin verran metrolla, mistä tulikin mieleeni, että Japanin ruuhkametro on hyvin läheinen kokemus kanssamatkustajain kanssa.

Illalla myöhään saapui Janita, kokkiopiskelija, joka suorittaa harjoittelunsa samaisessa Kiitos-ravintolassa, jossa minä harjoittelen tarjoilua. Hän asuu kanssani samassa talossa ja teemme yhdessä paljon kaikkea kivaa, kuten nauramme hyvin oudoille japanilaisille lastenohjelmille. Okei. No, niistähän oppii kieltä. :D

-------------------------

Keskiviikkona 1.4. menimme ensimmäistä kertaa työharjoittelupaikkaan. Ilmapiiri oli alusta asti hyvin mukava työntekijöiden kesken ja he ottivat meidät rennosti, mutta kohteliaasti vastaan. Esittäytymisten ja tuliaisten jaon jälkeen aloitimme työskentelyn. 


Koska tämä oli erikoistyöpäivä, siirryimme muutaman tunnin päästä siviiliin ja söimme lounaan Kiitoksessa. 
Kuvassa kokki Pauli, yhteyshenkilö Katsuki-san, Janita ja Kati, joka myös on tarjoilijana harjoittelussa Kiitoksessa.
Illaksi saimme ainutlaatuisen tilaisuuden vierailla firmamme omistamassa vanhainkodissa nimeltään Paratiisu, joka mielestäni enemmänkin muistuttaa hotellia kuin vanhainkotia. Firman omistajatar pitää Suomesta, joten vanhainkodissakin Suomi on näkyvillä, esim. jokaisella kerroksella on suomeen viittaava teema ja nimi, kuten revontulet eli Aurora.
Vanhainkodin aula



Tällaisissa huoneissa seniorit asustavat.


Kuvassa kuntosali, jossa oli myös erilaisia hierontalaitteita, jalkakylpykoneita ja muita jalanlämmittimiä eli kunnon spa. Lisäksi oli erikseen perinteinen japanilainen kylpylä, joka kerroksessa kylpyamme hissillä, joka laskee henkilön sulavasti veteen ja tietysti sauna.

















Eikä siinä vielä kaikki! Tässä kuvassa on puutarha, jota vanhukset saavat itse halutessaan hoitaa.
Illalla pidettiin vanhuksille perinteinen japanilainen izakaya-ilta, jossa söimme TODELLA hyvin, lauloimme karaokea ja me suomalaiset pääsimme valmistamaan annoksia sekä tarjoilemaan.




Sashimi-lauta

<3

---------------------------------------------------------------------------------

Torstaina 2.4. menimme Kuromon Ichiba Marketille, joka on hyvin suuri kauppakatu ja on erityisesti tunnettu hyvin laajasta ja kattavasta ruokavalikoimastaan, varsinkin kaloista.



Tikkumustekaloja
Vino kuva japanilaisen leivoskojun tarjonnasta

Vaaleanpunaisia mansikoita. Tää on niin tätä Japania, kaikkee löytyy.

Vaikka nuo koiratkin ovat syötävän söpöjä, päätin valita lounaakseni tuoreinta kalaa ikinä! Muutamissa kalakojuissa oli akvaarioita, joissa kalat uiskentelivat, kunnes ne pyydystettiin ja niistä tehtiin saman tien ruokaa asiakkaan valitsemalla tavalla. Itse halusin sashimina eli raakana. Kuvan kala on makrillia, joka kuuleman mukaan on hyvin harvinainen sashimikala, sillä se ei säily pitkään raakana. Lisäksi olimme niin onnekkaita, että meille tarjottiin vielä kaupan päälle Sapporolaista merisiilin mätiä, joka on kilohinnaltaan hyvin kallista, mutta laadukasta.

Näidenkin kalojen elämä todennäköisesti päättyy traagisesti. Onneksi niiden teurastajat edes ovat kokeneita taitureita kalojen käsittelyssä. :D

--------------------------------------------------

Lauantaina 4.4. menimme temppelissä järjestettyyn sakura eli kirsikankukkajuhlaan, johon me suomalaiset opiskelijat (Kati, Pauliina, Janita ja minä) olimme saaneet kunnian tulla kutsutuiksi.



Ensiksi matkalla meille esiteltiin perinteistä japanilaista arkkitehtuuria.



Kirsikankukkateetä ja perinteinen kirsikankukkaleivos.

Ohjelmana oli hyvin kaunista japanilaista klassista musiikkia. Soitin on koto.




 -------------------------------

Vapaa-aika muuten täällä on mennyt mm. tyttöjen kanssa kierrellessä kaupungilla.




Maiko-san eli geisha, mutta mieluummin sanotaan maiko.
Pukumiehetkin käyvät peliluolissa.
Animekrääsäkaupoissakin on tullut vietettyä aikaa, koska kaverit. :D


Japanin korkein rakennus sijaitsee Osakassa.

LizLiza, uusi lempikauppa! :)



Sovituskoppi

Kati on meidän matkaopas. XD

Sori äiti...

Siisteimpiä kirppareita, missä ikinä oon käyny: BookOff! Kokeilin varmaan 50 vaatetta, vaikka mukaan lähti vaan kaks, ihme kyllä. :D



Suosittelen kaikille karaokehuoneen vuokraamista. ;)

Notonboori





Ja paljon Muumi-krääsää.

Pahoittelen näin pitkää blogipostausta, mutta viime viikko on ollut niin kiireinen, etten ole paljon ehtinyt koneella jököttää. Mielummin olen keskittynyt elämiseen ja kokemiseen. :D

Ensi postauksessa kerron työharjoittelupaikastani ja siitä, miten työt ovat täällä lähteneet käyntiin ja mitä tunteita uudessa kulttuurissa työskentely on herättänyt.

Ensi kertaan!

-Kaisla









1 kommentti: